Syökäämme omaa lääkettämme

Olemme (Antti Poikola, Petri Kola ja Kari A. Hintikka) parhaillaan kirjoittamassa Liikenne- ja viestintäministeriön tilaamaa julkisen informaation avoimuutta käsittelevää suomenkielistä opasta.

Jo alusta asti on ollut selvää, että kun puhutaan avoimuudesta, niin on syytä olla avoin itsekin. Oppaan taustoitus- ja kirjoitustyö toteutetaan mahdollisimman avoimesti niin, että kaikki asiasta kiinnostuneet voivat seurata oppaan kehittymistä verkossa ja osallistua siihen kommentoimalla. Itse julkaisu tulee olemaan Creative Commons lisenssin alainen ja siten laajasti eri tahojen hyödynnettävissä.

Aktiivista taustoitusta ja kirjoitusta on nyt jatkunut jo kyllä joulukuun alusta saakka, mutta nyt  vihdoin on aika koittanut astua ensimmäisten raakileiden kanssa kaapista ulos. Postaamme tänne noin kerran päivässä osia tämänhetkisestä kirjadraftista, jotta mahdollisimman laaja joukko voisi vaikuttaa lopputulokseen korjaamalla asiavirheitä, kysymällä, kyseenalaistamalla, kannustamalla, kritisoimalla jne.